Pääsivu Yritys Tuotteet Uutuudet Tarjoukset Painopalvelut Mainospalvelut Tilaukset Tarjouspyynnöt Yhteystiedot

 


 

Polar-Lahja aloitti toimintansa jo vuonna 1968. Aluksi edustustoimistona, ollen silloin vielä harvoja, Suomessa toimivia mainos- ja liikelahja-alan yrityksiä. Yrityksen perusti Aale Juntunen.

Toiminta laajeni vuonna 1981, jolloin yritys muutettiin osakeyhtiöksi. Mukaan tulivat mm. Veli Pelkonen sekä alalla uranuurtajana toiminut Paavo Huttunen. Huttunen toi yritykseen mukanaan laajan tietouden ja ammattitaidon mainos- ja liikelahjojen tuottamisesta, muovisaumaustuotteiden valmistuksesta sekä seripainoalalta.

Nykyisin toimimme perheyrityksenä ja tuotantoamme myydään koko Suomen alueelle.
Asiakkaitamme ovat niin pienet seurat ja yhdistykset kuin suuret, kansainväliset yrityksetkin.

Periaatteenamme on palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti mainonnan eri tarpeissa, sekä luoda pitkäaikaisia, luotettavia liikesuhteita, joista monet ovat kestäneet jo yli kolmekymmentä vuotta.

Valmistus- ja painotekniikoissa pyrimme pysymään kehityksen kärjessä hyödyntämällä palveluissamme uusimman digitaalisen teknologian.

Lisäksi meille tärkeitä arvoja ovat kilpailukyky, asiakaslähtöisyys ja -tyytyväisyys sekä ympäristöstä huolehtiminen.


Yhteistyö terveisin



Lea Juntunen
Polar-Lahja Oy
Hall. puh.johtaja


 

 

 

- Polar-Lahja Oy - Puh. 08-5304 215 -
- Polarmainos - Puh. 044-5304 215 -